Skandinavian valuutat nousussa; viennin vahvistuminen avustaa viimeaikaista nousutrendiä
Tänään (5.elokuuta 09) ) Forex Yard tarkastelee kruunujen edelleen jatkuvaa vahvistumista valuuttakauppa markkinoilla. Vienti on omalta osaltaan vahvistanut tätä trendiä.
Fundamentaali analyysi
Kruunujen arvon nousu on jatkunut alkuviikosta ja ennusteena on saman linjan jatkuminen läpi viikon. Ajanjakso, kun nämä valuutat olivat heikkoja, erityisesti Ruotsin Kruunu, itseasiassa avusti viennin vahvistumista 2. vuosikvartaaliin 2009, mikä puolestaan aloitti tämänhetkisen nousun.
Nousevat energia hinnat ovat myös lisänneet tukea NOK:in arvoon Norjan talouden ollessa liitettynä raakaöljyn hintaan. Yhdistäen tämän faktaan, että USD on laskussa, auttaa muodostamaan kuvan syistä, miksi Skandinavian valuutat ovat saavuttaneet pontta viimeaikoina ja saattavat jatkaa samalla polulla tulevina päivinä.
Tärkeä indikaattori seurata tällä viikolla tulee olemaan työttömyys tilastot USA:sta ja Kanadasta. Jos työllisyys sektori osoittaa parantumisen merkkejä, saattaa ilmetä vahva liike riskialttiimpiin valuuttoihin, kuten Euro ja Skandinaaviset. Toisaalta, jos tämän viikon työölisyys raportti osoittaa Amerikan talouden heikkenemistä, USD saattaa elpyä sijoittajien palatessa turvasatama sijoituksiin.
Tekninen analyysi

- Yllä on ForexYardin USD/SEK 4-tunnin kartta.
- Käytetyt tekniset indikaattorit ovat Bollingerin nauhat, Stokastinen, MACD/OsMA ja Relative Strength Index (RSI).
- Bollingerin nauhat näyttävät, että terävä liike on takana. Kanava on tällä hetkellä erittäin laaja viitaten parin hellittämiseen.
- Noususuuntainen risti ilmeni äskettäin hitaassa stokastisessa. Siitä lähtien pari on näyttänyt ylöspäin suuntautuvaa korjausta, nousten lähelle 1000 pipiä.
- Myös MACD näyttää lähestyvän noususuuntaista ristiä. Ottaen huomioon MACDin alhaisen paikan, jos noususuuntainen risti tosiaan tapahtuu, saattaa se olla vahva merkki trendin kääntymisestä.
- RSI on ylimyydyn alueen pohjalla jo muutaman päivän. Tällä hetkellä se osoittaa jälleen ylös, ja on juuri rikkomassa 30 linjan. Tälläinen rikkominen osoittaisi myös kääntymisen olevan lähellä.
- Kartassa on 5 tuki/resistanssi tasoa. Jokainen taso kuvaa seuraavaa mahdollista kohdetta parille. Linjat sijaitsevat tasoilla 7.0500, 7.0800, 7.1400, 7.1750 ja 7.2200.
- Jos pari rikkoo jonkin näistä tasoista ( ylös tai alas) se luultavimmin jatkaa seuraavalle tasolle.
Päättelemme teknisten indikkaattoreiden viittaavan noususuuntaisen korjausliikkeen olevan tulossa. Tästä huolimatta kannattaa varmistaa asia seuraamalla kyseisiä indikaattoreita. Myös tuki/resistanssi tasojen käyttäminen on suositeltavaa.




